Mainoselokuvien merkittävät vuosikymmenet

Ensimmäisen suomalaisen mainoselokuvan – joita esitettiin siis elokuvien yhteydessä – valmisti teini-ikäisten Hambergin veljien ja Yrjö Nybergin perustama Lahyn-Filmi 1920-luvulla. Lahyn-Filmin mainokset olivat piirrettyjä humoristisia muutaman minuutin mittaisia pätkiä. Kun ääni saatiin mukaan elokuviin 1930-luvun taitteessa, ja vuonna 1933 alalle määrättiin Suomessa veronalennuselokuvalaki, antoivat ne yhdessä sysäyksen varsinaiselle mainoselokuvien tekemiselle. Veronalennuselokuvalaki nimittäin määräsi, että jos elokuvateatteri esitti valistuksellisia, opetusluontoisia tai uutisluontoisia elokuvia, sai se viiden prosentin alennuksen leimaverosta.

Tämä leimaveron alennus oli elokuvateattereille merkittävä taloudellinen etu, ja näin elokuvien alussa alettiinkin esittää dokumentaarisia lyhytelokuvia. Ne eivät kuitenkaan saaneet olla tällöin mainosluonteisia, vaan kuvasivat enemmänkin suomalaista elämänmenoa tai luontoa. Piilomainonnan merkitys alkoi muodostua. Mainoselokuvat erottuivat samalla kuitenkin omaksi tyylilajikseen, ja niitä tuottivat pääosin samat yhtiöt kuin veronalennuselokuviakin. Näinpä elokuvien alussa esitettiin sekä valistusluontoisia lyhytelokuvia, että lyhyitä alkupaloja mainostuksen merkeissä.

Mainoselokuvien kulta-aika alkoi sotien jälkeen

Ensimmäinen varsinaisesti mainoselokuviin painottunut yhtiö oli Elokuvatoimisto Oy Tamko vuodelta 1938. Sen toimi yli sotavuosien. Sotien jälkeen 1940-luvun loppupuolella tulivat mainosalalle tekijöiksi Finlandia-Kuva Oy sekä Felix-Filmi. Kaupalliset mainokset yleistyivät markkinoiden piristyttyä niukkojen sotavuosien jälkeen ja nousukauden alettua. Kauppa vilkastui ja uusia tuotteita tuli markkinoille kiivasta vauhtia. Myös tuontikauppa piristyi ja mainostettavaa oli runsaasti. Kohderyhmänä olivat eritoten kotiäidit, joille suunnattuja tuotteita arjen helpottamiseksi mainostettiin ahkerasti. Myös tupakkatuotteita mainostettiin tuolloin voimakkaasti.

Felix-Filmi teki Fazerille ensimmäisen suomalaisen värillisen mainoselokuvan vuonna 1950. Siinä oli tosin niin voimakkaan värit, että piti vielä tovi odotella tekniikan kehittymistä parempilaatuiseksi. 50-luvun loppupuolella alkoivat värilliset mainoselokuvat sitten yleistyä. Samoin kuin myös televisiot, jotka olivat mustavalkoisia vielä toistakymmentä vuotta. Näinpä mainoselokuvia tehtiinkin usein tuplana: värillisenä elokuvateattereihin, ja mustavalkoisina televisioihin.

Myös Filmitalo sekä Fennada-Filmi Junior olivat tuon ajan merkittäviä mainosfilmitaloja. Ala pysyikin hyvin voimissaan, sillä vaikka elokuvateattereissa käynnit romahtivat televisioiden yleistyttyä 1960-luvulla, niin televisiossa esitettiin mainoksia yhtälailla. 60-luvulla mainoselokuvia – tai televisiospotteja – tehtiin vuositasolla noin 750.

Aikaisempien vuosikymmenien mainoselokuvat ovat varsin mielenkiintoista katsottavaa, sillä niissä näkyy vahvana kunkin aikakauden asenteet ja kulttuuri. Samoin kuin yhteiskunnalliset muutokset ja sosiaalisten rakenteiden muuttuminen on hyvin nähtävissä juuri mainoselokuvissa. Suomalaisiin mainoselokuviin otettiin vahvasti vaikutteita etenkin amerikkalaisesta mainonnasta. Mainokset olivat viihdyttäviä ja tuotteen paremmuutta ylistäviä. Perheen merkitystä korostettiin, ja mukana oli ripaus glamouriakin. Mainokset suunnattiin enimmäkseen naisille. 1950-luvulla mainoselokuvien varsinaisina kehitysvuosina keskusteltiinkin runsaasti mainoksen merkityksestä. Tuleeko mainoksen olla informatiivinen vai viihdyttävä?