Elokuva on amerikkalainen menestystarina

Aivan elokuvien alkuvaiheessa 1900-luvun alussa Eurooppa oli vahva elokuvien tuottaja, mutta jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen Amerikasta, ja siellä etenkin Hollywoodista, rakentui koko maailman elokuvakeskus. Hollywoodissa oli valtaisat studiorakennelmat jo 1920-luvulla aikana, jolloin monessa maassa otettiin vasta ensiaskeleita elokuvatuotannon saralla, ja mainoselokuviakin muualla vasta hahmoteltiin.

Aivan elokuvan historian alkuvaiheissa elokuvan tekijä myi elokuvansa ja sen oikeudet sellaiselle elokuvan esittäjälle, joka yleensä lähimpänä sattui olemaan. Näin esittäjä oli se, joka hyötyi elokuvasta eniten. Pian elokuvayhtiöissä kuitenkin ymmärrettiin, että elokuvien levityksen merkitys alalla oli tärkeää, jotta myös tuottaja hyötyisi tekemästään elokuvasta. Näin elokuvien jakeluverkostoa alettiin kehittää elokuvayhtiöiden toimesta määrätietoisesti. Ensimmäinen tällainen kaupallisesti suunniteltu elokuvateatteri rakentui New Yorkiin vuonna 1914. Pian tämän jälkeen elokuvayhtiöillä olikin jo lukuisia teattereita, ja ne hallitsivat näin elokuvatuotannon, jakelun ja esittämisen koko alan laajuudelta.

Pian tämä johtikin siihen, että alan pienet toimijat joutuivat väistymään. Alalla piilevä iso raha huomattiin ja suuria tuotantoyhtiöitä alkoi tulla alalle nopeaan tahtiin. 1920-luvun lopulla Amerikassa olikin kahdeksan suurta elokuva-alan tuotantoyhtiötä, jotka hallitsivat koko maan elokuvamarkkinoita. Osa tuon aikaisista yhtiöistä on edelleen alalla tunnettuja ja suuria toimijoita.

Paramount

Vuonna 1912 perustettu Paramount on yksi vanhimpia amerikkalaisia eloyhtiöitä ja sen studiot ovat Hollywoodin vanhimmat. Nimi Paramount on toiminut oikeastaan vain yhtiön tuotenimenä läpi sen erinäisten yhteensulautumisten. Nykyisin virallisella nimellään Paramount Pictures Corporation toimiva yhtiö on jo sadan vuoden aikana julkaissut lukuisia elokuvia, joista tunnetuimpia lienevät Terminator, Mission Impossible ja Indiana Jones -elokuvat. Samoin kuin Titanic, Forrest Gump ja lukuisat muut, kaikkiaan useita kymmeniä elokuvia per vuosikymmen. 2000-luvulla tahti on Paramountilla vain kiihtynyt ja tuotanto on ollut peräti moninkertaista viime vuosituhannen aikaan verrattuna.

Metro-Goldwyn-Mayer MGM

MGM on perustettu vuonna 1924 ja se on jatkanut toimintaansa nykyhetkeen saakka. Se on julkaissut muun muassa klassikkoelokuvat Ihmemaa Oz, Tuulen viemää ja Jailhouse Rock sekä Tom & Jerry -piirroselokuvat.

20th Century Fox

Lähes tuhat elokuvaa tuottanut yhtiö 20th Century Fox Film Corporation (nykyiseltä nimeltään) on vuonna 1935 kahden elokuvayhtiön fuusiona syntynyt elokuva-alan jättiläinen. Nykyisin elokuvayhtiön emoyhtiönä toimii Walt Disney Studios ja sillä on myös useampia tytäryhtiöitä. Tuotantoa on julkaistu yhtiöltä laajasti kaikkina sen toiminnan vuosikymmeninä, ja tunnettuina sen tuottamina elokuvina mainittakoon X-Men, Yö museossa ja Ice Age -elokuvakokonaisuudet.

Muita merkittäviä elokuvayhtiöitä

Muista merkittävistä amerikkalaisista elokuvayhtiöistä mainittakoon Warner Bros, joka julkaisi kaikkien aikojen ensimmäisen äänielokuvan vuonna 1927. Tämä elokuva nimeltään Jazzlaulaja siivitti Warner Brosin maineeseen ja yhtiö on vakaassa asemassa myös videopelituotantonsa ansiosta.

Universal on ollut alun perin kauhuelokuvia tuottava yhtiö ja se on tänä päivänä yksi suurimmista amerikkalaisista elokuva-alan tuotantoyhtiöistä. Universalin studiot ovat Hollywoodin toiseksi vanhimmat elokuvastudiot. Universalin tekemien elokuvien määrä on monia muita elokuvayhtiöitä pienempi, mutta se on televisiopuolella varsin suuri tekijä.